INTO the Nordic Silence kalusteperheen tuotteet edustavasti esillä SEB:n uusissa toimitiloissa

”Suunnittelun lähtökohtana oli ajatus kyläyhteisöstä, joten tilaan on luotu spontaaneja kohtaamisia mahdollistavia paikkoja sekä sijaa luontevalle yhteisöllisyydelle. ”

SEB-pankin uudet toimitilat Helsingin Etelä- Esplanadilla edustavat modernia monitilatoimistosuunnittelua parhaimmillaan. Suunnittelun lähtökohtana oli ajatus kyläyhteisöstä, joten tilaan on luotu spontaaneja kohtaamisia mahdollistavia paikkoja sekä sijaa luontevalle yhteisöllisyydelle. Kalustuksessa on noudatettu pohjoismaista linjaa ja tästä upeasta, alun perin funktionalismin aikakaudella 1930-luvulla rakennetusta kohteesta löytyy myös monitilatoimiston toimivuutta edistäviä INTO the Nordic Silence kalusteperheen tuotteita. Tilan suunnittelusta vastasi Sisustusarkkitehdit Gullstén-Inkinen.

Ääntä vaimentavia, ergonomisia POINT sohvia on sijoitettu sekä neuvotteluhuoneisiin että taukotiloihin, joissa ne muodostavat seurusteluun kutsuvia istumaryhmiä. Yhteisöllisissä tiloissa on myös helposti siirrettäviä, vaimennuselementein varusteltuja puoliavoimia POD ROLL tiimityötiloja. Työpisteiden läheisyyteen taas on sijoitettu tukitiloiksi modulaarisia INTO POD -huoneita, jotka tarjoavat rauhaisat puitteet niin keskittymistä vaativaan työskentelyyn kuin neuvotteluihin.

Sfoglia gli altri articoli

Come possiamo aiutarvi?

Siamo lieti di rispondere a qualsiasi domanda sui nostri prodotti e di aiutarvi a scegliere le soluzioni ottimali per il vostro posto di lavoro.

Questo sito è protetto da reCAPTCHA ed è soggetto a Informativa sulla privacy di Google e condizioni di utilizzo.

Ricerca dalla pagina

Cercate forse uno di questi?

Iscriviti alla newsletter

Circa una volta al mese vi verranno inviate nella vostra casella di posta elettronica storie di spazi stimolanti.

Questo sito è protetto da reCAPTCHA ed è soggetto a Informativa sulla privacy di Google e condizioni di utilizzo.